Ekan kerran hierojalle

Ensimmäinen käynti hierojalla voi jännittää. Miten toimitaan, sattuuko se, pitääkö riisua kaikki vaatteet jne. En voi täysin vastata jokaisen kollegan toimivan samoin, joten lihavoidut kohdat kertoo, miten Pompollilla toimitaan.

AJANVARAUS: Kaikki alkaa ajan varaamisesta. Jos et tiedä kuinka pitkä aika varataan, voit kertoa millaista vaivaa on. Hieroja osaa päätellä siitä paljonko vähintään tulee varata. Jos nyt sitten riittääkin lyhyempi aika, laskutetaan vain käytetystä. Tunti on usein riittävä aloitusaika.

ESITIEDOT: Saavu ensimmäiselle käynnille hyvissä ajoin. Aikaa menee ensin hieman alkutietojen keräämiseen, haastatteluun ja tutkimiseen. Ensin kysellään perushenkilötiedot. Potilaslaki- ja vakuutus vaativat myös koulutetuilta hierojilta nämä tiedot, aivan kuten lääkäreiltä tai fysioterapeuteiltakin.

RIISUMINEN: Hieroja opastaa minne voit jättää vaatteet ja paljonko pitää riisua. Hieroja osaa kyllä avata rintaliivit tai raottaa housuja, eli alusvaatteita sinun ei koskaan tarvitse riisua, jos niin haluat.

TUTKIMINEN: Ennen hierontaa sinulta voidaan tutkia ryhtiä, liikkuvuuksia, lihastestauksia ym., jonka avulla selvitetään mm. mistä vaiva voisi johtua. Samalla hieroja suunnittelee millaisesta hieronnasta olisi sinulle eniten hyötyä. Tämä on myös haastattelun tarkoitus.

HIERONTA: Hieronta EI SAA SATTUA. Se saa tuntua ja olla voimakastakin, mutta jos yhtään sattuu tai tuntuu, että joudut hieman jännittämään, niin kerro siitä heti. Kerro myös jos hieronta on liian kevyttä ja toivoisit lisää voimaa. HUOM! KIPUKYNNYKSELLÄ EI OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ HIERONNAN VOIMAKKUUDEN KANSSA. VAIKKA KESTÄISIT KIPUA, VOI LIIAN VOIMAKAS HIERONTA TEHDÄ KUDOSVAURIOITA.

MITEN PÖYDÄLLE MENNÄÄN: Pääaukkoon on tarkoitus laittaa pää, eli siitä näet kummin päin menet. Hieroja kertoo sinulle menetkö ensin selin- vai vatsamakuulle. Pöydällä tulisi pystyä olemaan rennosti. Kerro jos tahdon käsinojien tai päätuen nostamista / laskemista. Tai jos kesken hieronnan pitää vaihtaa asentoa.

PEITTELY: Hieroja peittelee sinut pyyhkeillä / lakanoilla / peitoilla. Vain alue, jota hierotaan, otetaan esiin. Jos sinulla on kylmä, kerro siitä oitis ja hieroja laittaa lisää peitteitä.

PUHUMINEN: Saat kertoa vaikka elämäntarinasi tai olla täysin hiljaa. Jos tuntuu, että haluat välissä jutella ja sitten olla hiljaa, niin vastaa lyhyesti ja ole sitten hiljaa, hierojan tulisi osata tulkita tämä, että nyt hiljennytään ja rauhoitutaan.

HIERONNAN JÄLKEEN: Hieroja kertoo kun hieronta on loppunut ja saat nousta. Nouse pöydältä rauhassa, anna verenpaineen tasaantua. Hieronnan jälkeen on hyvä juoda lasi vettä, Pompollilla se on hyllyllä aina valmiina.

Saat pukea rauhassa. Sen jälkeen seuraa se ikävin vaihe, eli maksaminen. Mikäli haluat uuden ajan, voit varata sen samalla. Jos vaiva ei poistu kerralla, suosittelen uutta hierontaa sopivan ajan päähän. Uskallan myös suositella toista hierojaa tai kertoa, jos hierontaa ei välttämättä enää tarvita. Jos et halua varata uutta aikaa, ei sitä tarvitse varata.

HIERONTAPÄIVÄNÄ ja seuraavanakin on hyvä olla rennosti. Voit käydä kevyellä kävelyllä tai venytellä, mutta maraton kannattaa jättää toiselle päivälle. Saunassa saat käydä.

Vettä on hyvä juoda samana ja seuraavanakin päivänä vähän reippaammin. Joskus veden juomatta jättäminen voi aiheuttaa päänsärkyä.

Lihaksissa voi tuntua arkuutta parin päivän aikana, mutta tämä menee ohi itsekseen.