Hyvä ihonhoitorutiini

Ihon toimintaa on syytä tukea

Ihon uloin kerros toimii ihon suojamuurina, jota kannattaa suojella.

Ihosta haihtuu aina jonkin verran kosteutta ilmaan. Nuoresta ja terveestä ihosta vettä haihtuu hitaammin kuin kuivasta tai ikääntyneestä ihosta. Ihovoiteet pyrkivät mm. estämään tätä haihtumista eri menetelmin.

Ihon hyvinvoinnin yksi tärkeä tekijä on terveelliset elintavat.

Ihon hyvinvointia heikentää mm. tupakointi, auringonvalo, saasteet ja alkoholi. Nämä saavat ihon solut vanhenemaan nopeammin.

Hyvä ihonhoitorutiini

Hoida ihoasi säännöllisesti aamuin illoin. Vähemmän on kuitenkin enemmän ihonhoidossakin, eikä se kaipaa valtavaa tuotemäärää tai pitkiä rutiineja. Esimerkiksi jos vietät meikitöntä päivää luonnon helmassa, riittää hoidoksi pelkkä vesipesu. Suurin osa liasta on nimittäin vesiliukoista, joten mm. hikeä ei tarvitse pestä saippualla.

Puhdistus

Kasvot on hyvä pestä ja hoitaa iltaisin, koska Iho uusiutuu yöllä kolme kertaa nopeammin kuin päivällä. Aamulla kasvoille taas riittää yleensä pelkkä vesipesu. Ei kannata pestä pois yön aikana uusiutunut, korjaantunut kerros.

Iltaisin kasvoilta pestään hellävaraisesti meikit, saasteet ym. Yleensä vaahdot ja geelit ovat liian peseviä (pesevät pois myös ihon suojakerrosta), joten valitse hellävarainen pesuaine (huom. paketin kyljessä lukeva hellävarainen ei ole tae oikeasti ihon biologialle hellävaraisesta tuotteesta). Puhdistusmaidot, -voiteet, -balsamit, -öljyt ja jotkin kasvosaippuat ovat parhaita ihon puhdistukseen. Jos meikkiä on enemmän, on suositeltavaa tehdä kaksoispuhdistus, jolloin peset meikit ensin öljypuhdistuspalalla / kookosöljyllä / rypsiöljyllä ja peset kasvosi lopuksi vielä esim. puhdistusmaidolla.

Kosteutus

Puhdistuksen jälkeen kosteutetaan iho. Aloita kosteutus aina kasvovedellä. Kyllä, kasvovettä käytetään ennen kaikkea kosteutukseen eikä puhdistuksen viimeistelyyn. Valitse laadukas kasvovesi tai puhdas kasvivesi ja suihkuta sitä kasvoille. Taputtele vesi kasvoille, anna kasvojen jäädä vähän kosteiksi.

Seerumia käytetään kuuriluonteisesti, ei jatkuvasti. Usein tarpeellisin aika seerumille on talvella tai kevättalvella, jolloin sekä ulko- että sisäilma on kuivempaa. Seerumia voi käyttää myös vaikka kerran viikossa kasvohoidon yhteydessä.

Lopuksi kasvoille levitetään kasvovoide, joka sopii omalle ihotyypille. Iltaisin voi käyttää tuhdimpaa voidetta tai hieman enemmän voidetta, aamuisin riittää kevyempi kosteutus.

Vitamiiini öljyseerumi, ravitsee, kosteuttaa ja suojaa ihoa.

Yksi loistava tuote ihonhoidossa on ihoöljyt. Ne hoitavat ja sulkevat kosteuden sisäänsä, joten saat voiteestakin enemmän irti. Öljyjä kannattaakin käyttää vesipohjaisen kasvovoiteen päällä, jolloin se auttaa voidettakin imeytymään paremmin.

Kuorinta ja naamio

Enintään kerran viikossa ihonhoitoa voi tehostaa kasvohoidolla: kuorinnalla ja naamiolla. Useammasta kerrasta on ennemmin haittaa kuin hyötyä. Hyvä hetki kasvohoidolle on saunan jälkeen, kun lämmin ilma on laajentanut ihohuokosia, jolloin saat hoitohetkestä kaiken irti.

Kuorinnan voi tehdä hellävaraisesti vaikka luffakasvosienillä tai froteepyyhkeellä. Tuotteina hellävaraiset mekaaniset, entsyymiset ja hedelmähappokuorinnat ovat usein hyviä. Selvitä aina, mikä on juuri omalle ihollesi paras kuorintatuote (jälleen, se että etiketissä lukee mille ihotyypille se sopii, ei ole tae oikeasti sopivasta tai hyvästä tuotteesta).

Koska kuorinta poistaa kuolleita ihosoluja, eli ihon suojakerrosta, on syytä paitsi valita hellävarainen kuorintatapa, mutta hoitaa ihoa sen jälkeen kosteuttavalla naamiolla. Naamio tulee valita oman ihotyypin ja mieltymysten mukaan.

Naamion jälkeen kasvoille on hyvä suihkuttaa kasvovesi, (levittää seerumi), kasvovoide (ja mahdollinen ihoöljy).

HAUT-SEGALAN Ruusuvesi Virkistää ihoa ja tasoittaa ihon sävyä. Ihanteellinen ja ylellinen myös ikääntyvän ihon hoidossa supistavien ja juonteita silottavien ominaisuuksiensa ansiosta.

Ihonhoitorutiini vielä pähkinänkuoressa:

  • (Öljypuhdistus)
  • Puhdistus (puhdistusmaito, -voide, -balsami, -öljy ja jotkin kasvosaippuat)
  • Kasvo- tai kasvivesi
  • (Seerumi l. tehovoide)
  • Kasvovoide
  • (Ihoöljy)