Kosmetiikan markkinointikikkoja

Misellivesi

Misellivesi on edelleen voimakkaasti pinnalla ja kuulostaa hienolta tuotteelta. Mutta mikä on miselli?

Miselli on molekyylimuodostelma, jossa sen toinen pää rakastaa vettä ja toinen öljyä. Se siis vetää puoleensa rasvaa, joka on sitten helppo huuhdella vedellä. Esimerkiksi tensidit muodostavat misellejä ja tensidejä löytyy vaikka tiskiaineesta tai shampoosta. Tensidit ovat liian peseviä ja vaurioittavat ihon ulointa kerrosta.

Eli jos tuote vetää rasvaa puoleensa, liuottaa rasvaa hyvin, on siinä jonkinlaista puhdistavaa ainetta, joka muodostaa misellejä. Misellivesi voi olla hyvä tai huono, riippuen tuotesisällöstä. Ja rasvaa poistava kasvovesi on misellivesi, vaikkei sitä erikseen siinä mainittaisikaan.

Luonnonkosmetiikka -turvallista ja luontoystävällistä

Ei välttämättä. Monet luonnolliset ainesosat ovat yhtälailla allergisoivia tai voivat aiheuttaa ongelmia. Luonnonkosmetiikka ei automaattisesti tarkoita hyvää. Lisäksi luonnonkosmetiikalle ei ole selkeää lain määritystä ja synteettisiä ainesosia voidaan kutsua luonnollisiksi. Viherpesua tapahtuu jatkuvasti enemmän ja enemmän, joten kannattaa olla tarkkana.

Patentoidut koostumukset

Kuulostaa hienolta, että tuotteen koostumus on patentoitu. Se saa tuotteen kuulostamaan erityiseltä, tehokkaalta ja muita paremmalta. Patentti on silti aika helppo saada tuotteisiin, koska kaikki ovat aina erilaisia. Patentti liittyy usein seokseen eikä sillä välttämättä ole mitään tekemistä toimivuuden kanssa.

Kemikaalivapaa kosmetiikka

Sellaista ei ole. Vesi on kemikaali, öljy on kemikaali. Sellaista ei siis ole mahdollista tehdä. Valo voisi olla kemikaalivapaata, mutta jos sitä myytäisin purkissa, olisi purkki tehty kemikaaleista.

Ihon pH:n tasapainottaminen

Ihon pH on 4,5-5,5 välillä. Tuotteiden olisi hyvä olla suunnilleen tätä samaa, esimerkiksi useat palasaippuat ovat pH-arvoltaan jopa 10 ja näin aivan liian kuivattavia iholle. Kerta, pari ei haittaa, mutta jatkuvaan käyttöön on syytä valita tuote, jonka pH on lähellä ihon omaa. Jos kuitenkin käytät tuotetta, jonka pH ei ole samaa ihon kanssa, älä hätäile. Iho tasapainottaa pH-arvonsa aina itse parissa tunnissa. Sinun ei siis tarvitse esim. pyyhkiä kasvoja vielä “tasapainottavalla kasvovedellä” kasvojen pesun jälkeen. Ennemmin mieti, jos tuote vaatii tasapainottavan tuotteen perään, onko se alun perinkään iholle hyväksi.

Iho väsyy samoihin tuotteisiin ja niitä pitää vaihdella

No ei väsy. Tämä on sama kuin sanoisi, että keho väsyy terveelliseen ruokaan. Mutta näppärä markkinointikikka tekemään lisämyyntiä. Jos löydät tuotteen, joka toimii, voit huoletta käyttää sitä niin kauan kuin se hyvältä tuntuu.

Dermatologisesti testattu

Tämä on hauska. Dermatologia on ihotautioppi. Kuulostaa hienolta, että tuote on testattu niin. Mutta olisiko ne tulokset tärkeämpiä kuin se, että tuote on testattu? Tämä ei kerro onko tuote täysi susi, se kertoo vain, että se on testattu. Mutta tämä luo turvallisen tunteen tuotteesta.

Lähteet: