Mistä Pompolli sai nimensä

Olipa kerran, suunnilleen 60 vuotta sitten, mies ja vaimo, jotka asuivat Ylivieskassa Levänevalla miehen rakentamassa talossa. Ja olipa miehellä veli, jolla oli hevonen. Teuraaksi oli tuo vanha hevonen, Lahja, menossa ja niinpä mies osti sen lahtihinnalla. Pian havaittiin, että hevonen oli kiimassa ja se astutettiin.

Kun Lahjan synnytys alkoi, oli talon väki poikkeuksellisesti hereillä yöllä. Hereillä oltiin, koska maaliskuussa syntynyt tyttövauva alkoi jokeltaa vauvan kielellä. Vaimo pyysi miestäkin katsomaan vauvan ”puhetta” ja tämän jälkeen sanoi miehelle, että pitäisiköhän sitä hevostakin käydä katsomassa, jos vaikka olisi alkanut synnyttää. Mies lähti katsomaan ja olihan se hevosen synnytys alkanut. Mies juoksi hakemaan apua naapurista, koska hän ei ollut koskaan ennen ollut mukana hevosen synnytyksessä.

Ja niin kesäkuussa 1957 syntyi varsa. Mies oli päättänyt, että jos hänellä joskus on oma hevonen, tulee nimeksi Pompolli. Ja näin varsa sai nimen Pompolli, lempinimenä Pompo.

pompolli2-kopio

Pompolli oli suomenhevonen, rauhallinen luonteeltaan sekä hyvä työhevonen. Sillä käytiin niin kaupassa kuin kylässäkin perheen kanssa; kesällä kärryn kyydillä ja talvella reellä. Vilttejä ja heiniä oli lämpöä tuomassa. Työhommissa Pompo oli apuna haravakoneen edessä, kärryjen edessä heinäkuormia tehdessä, niittokoneen edessä ja metsässä parirekien edessä, kun mies siirsi kaatamiaan tukkipuita tien reunaan. Työssä Pompo oli aina rauhallinen ja varma.

Pompolli sai kolme varsaa. Rehevä, Massai ja Tummaharja.

Pompo oli voimakas työhevonen ja veti raskaita kuormia, ja se innostui juoksemaan vain laitumella, jossa sen vaalea harja hulmusi. Hauskaa oli myös katsella Pompon pehtelyä, sitä kun hevonen menee maahan maate ja hieroo nahkaansa maahan ja pyörähtää muutaman kerran ympärikin.

Pompon kävely oli terapeuttista. Kun makasi lapsena kärryillä tai talvella reen kyydissä, Pompon askelten ääni oli tasaista ja lempeää, siihen nukahti helposti. Katselimme usein rauhallisen ajon aikana taivasta, pilviä ja metsän puiden hidasta vilinää silmissä.

Pompolli kuoli 1978, kun eläinlääkäri totesi sillä olevan suolitukoksen, mutta kun teurastamolla asiaa tutkittiin – mies lähti mukaan katsomaan tilannetta – siellä kerrottiinkin, että sen hampaat olisivat tarvinneet hoitoa. Suru oli valtava Pompollin kuoleman takia.

Mies ja vaimo ovat minulle tutummat mummuna ja pappana. Vauva, jonka “puhetta” yöllä kuunneltiin, on äitini. En ole  ehtinyt alkuperäistä Pompollia koskaan nähdä, mutta tarinoita olen kuullut.

Kun olin perustamassa yritystä 2013, mietin kuumeisesti nimeä. Tahdoin olla jotain muuta kuin t:mi Karoliina Isopahkala. Mutta nimen keksiminen on vaikeaa. Todella vaikeaa. Ja sitten äitini ehdotti minulle nimeä Pompolli. Ja monet tarinat hevosesta kuulleena, otin nimen innoissani vastaan. Sain mahdollisuuden antaa Pompollille aivan uudenlaisen elämän.

pompolli%2c-eero-ja-maunu

Pompolli, pappani Maunu sekä Pompollin selässä Eero-eno n. 1965.

Ylemmässä kuvassa äitini Pompollin kanssa.